AMERIKAN MALLIIN 16.7.2017

Seija Okulov


Yhdistyksen kahdeksan jäsentä osallistuivat kesä-heinäkuun vaihteessa Yhdysvalloissa Denverissä työpajaan otsikolla ”Equine-Assisted Interactions”. Työpajan oli
järjestänyt Denverin yliopiston Institute for Human-Animal Connection ja sen
veti instituutin suomalainen johtaja Nina Ekholm Fry. Työpajassa käsiteltiin
teemoja, jotka ovat sosiaalipedagogiselle hevostoiminnallekin tuttuja; ohjaajuus
ja ohjaajan toiminta, asiakkaan ja ohjaajan välinen suhde sekä ”clinical skills”
jonka suomentaisin käytännön taidoiksi suomalaisessa hevostoiminnassa. Amerikkalainen
tapa ymmärtää ohjaus terapeutin työksi toi heti erilaisen näkökulman siihen,
miten me Suomessa sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaajuuden ymmärrämme.
Meille lähestyminen ohjaustoimintaan on enempi yhteisölähtöinen ja tätä
toimmekin esille. Toisaalta ohjaaja ymmärretään kummassakin näkemyksessä
mahdollistajaksi, joten tästä löytyi yhteinen nimittäjä. Hevonen toimii tässä
mahdollistamisessa välineenä jolla vahvistetaan muutoksessa tunnekokemusta. Tämä
kiteytyi lauseessa, jonka työpajan vetäjä kirjoitti taululle: ”Tell me and I forget, teach
me and I remember, involve me and I learn” Involve eli osallistaminen tapahtuu
hevosen avulla ja tähän sisältyy elämyksen aikaan saama tunne. Harjoittelimme myös metaforien käyttöä ja merkitystä hevosavusteisessa toiminnassa.


Työpajan lisäksi teimme tutustumiskäyntejä mm. terapiaratsastuksen keskukseen, jossa
tehdään työtä monenlaisten erityisryhmien kuntoutuksen kanssa, sekä Colorado
State Universityyn. Yliopisto kamppailee saman vaikuttavuustiedon kanssa mitä
meiltä Suomessakin peräänkuulutetaan. Vaikka Yhdysvalloissa on pitkät ja laajat
perinteet hevosavusteisesta työstä, sen vaikuttavuutta epäillään edelleen.

Amerikassahan kaikki on suurta: liikenne, välimatkat, laitumet, maatilat – mittasuhteet
yleensäkin. Saimme paitsi työhön liittyvää miettimisen ja kehittämisen aihetta myös elämyksiä, joita emme osanneet odottaa. Kalliovuorten itäisten harjanteiden maisemat ja vuoristossa tehdyt ratsastusretket olivat elämyksiä sinänsä. Mustang-lauman jäljittäminen
laajalta laidunalueelta ja kontakti laumaan oli varmasti elämys vailla vertaa.
Hyvä ruoka ja ystävälliset ihmiset olivat mainio lisä asiaohjelman lomassa.
Matka oli myös varsinainen englannin kielen kielikylpy ja hyvää harjoitusta kielen
käyttöön ja puhumiseen. Varmuus kasvoi kun itse kukin huomasi pärjäävänsä ja
tulevansa ymmärretyksi. Lopuksi myös jäähyväiset olivat suuret ja niitä
jätettiin useampaan kertaan. Eipä silti, kyllä Colorado, sen luonto, ihmiset ja
hevoset jättivätkin meihin osallistujiin jäljen, joka teki jäähyväisistä
mieleenpainuvat. Tätä muistellaan vielä pitkään! Lisää matkan antia kuullaan
lokakuun seminaarissa, joten sinne kaikki kuulolle.






Maija Lipponen 6.4.2017

Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan todentamisesta

Sosiaalipedagoginen hevostoiminta

on yksi Green Care -toiminnan muodoista, jossa ohjaaja käyttää hevosta apuna
syrjäytymisen ehkäisyyn, sosiaaliseen kasvuun ja hyvinvoinnin tukemiseen
tähtäävässä toiminnassa. Lähtökohtana on ihmisen ja hevosen vuorovaikutus sekä
talliyhteisö, jossa toiminta tapahtuu. Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan
avulla voidaan ehkäistä syrjäytymistä tai tehdä korjaavaa työtä. SPHT-ohjaajan koulutustausta ratkaisee, miten
ja millaisten asiakasryhmien kanssa hän toimintaa toteuttaa.


Sosiaalipedagogisen
hevostoiminnan täydennyskoulutuksen käyneitä ohjaajia on jo lähes koko maassa.
Riittävän pohjakoulutuksen ja täydennyskoulutuksen omaava ohjaaja voi hakea
ohjaajanimikettä Sosiaalipedagoginen hevostoimintayhdistys ry:ltä, jonka
hallitus päättää nimikkeen myöntämisestä. Sosiaalipedagogisen
hevostoimintayhdistyksen internetsivustolta löytyy sekä kartta että
rekisteröidyn ohjaajanimikkeen saaneiden ohjaajien yhteystiedot.


Sosiaalipedagoginen hevostoimintayhdistys ry päätti
syyskokouksessaan 2016 alkaa kerätä vuosittain jäsenistöön kuuluvilta,
rekisteröidyn ohjaajanimikkeen saaneilta ohjaajilta tietoja kävijämääristä ja
toiminnan toteutusmuodoista sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa. Kyselyn
avulla saadaan tietoa toiminnan laajuudesta, toteutustavoista sekä nähdään
toiminnan kehittyminen pitemmällä aikavälillä.


Kyselylomakkeella kerättiin tietoja hevosen avulla
toteutetusta, yhteisöllisestä toiminnasta, jossa on sosiaalipedagoginen
orientaatio ja jota toteuttaa yhdistyksen hyväksymän täydennyskoulutuksen
saanut sosiaalipedagoginen hevostoimintaohjaaja (rekisteröity nimike).


Asiakasmäärien kirjaaminen on osa sosiaalipedagogisen
hevostoiminnan ammatillisuutta sekä yksi tapa todentaa hevostoiminnan
merkitystä valtakunnallisesti. Siksi kävijämäärien tilastointi on tärkeää
jokaisen toimintaa toteuttavan tehdä.

Sosiaalipedagogisen
hevostoimintayhdistyksen kyselyyn vastasi 25 rekisteröityä ohjaajaa. Vastaukset
antoivat arvokasta tietoa toiminnan sisällöistä, kävijämääristä sekä maksaja-
ja suosittajatahoista.


Käyntikertoja vuoden 2016 aikana
sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa oli vastaajilla yhteensä noin
10 000, joista noin 70% oli alle 29-vuotiaita kävijöitä. Keskimäärin
käyntikertoja oli 400 vuodessa per ohjaaja eli viikoittain noin 8 kävijää.
Määrä voi kuulostaa pieneltä verrattuna perinteiseen ratsastuskoulutoiminnan
volyymiin verrattuna, mutta on syytä muistaa, että sosiaalipedagogisen
hevostoiminnan avulla voidaan tukea kaikkein heikoimmassa asemassa olevia -
heitä, jotka eivät eri syistä pääse harrastusratsastuksen pariin.


Toki olisi sosiaalipedagogisen
hevostoiminnan laajuuden ja vaikuttavuuden kannalta ihanteellista, että
sosiaalipedagoginen hevostoiminta olisi osana mahdollisimman monen
ratsastuskoulun orientaatiota. Tällöin normaalin harrastustoiminnan ohessa
voitaisiin erityisesti tukea sitä tarvitsevia lapsia, nuoria ja aikuisia.
Tallien yhteisöissä on paljon hyvää, jota edelleen voidaan kehittää sosiaalisen
osallisuuden lisäämiseksi.


Sosiaalipedagoginen hevostoiminta
nähtiin toimijoiden keskuudessa sekä erillisenä palveluna että koko yrityksen
toimintaa läpileikkaavana orientaationa. Tämä kysymys herättänee
mielenkiintoista pohdintaa ja keskustelua sosiaalipedagogisen hevostoiminnan
lähtökohdista, joita ovat yhteisöllisyys, osallisuus, vuorovaikutus. Toiminnan
kohderyhmiä olivat kaikki ikäryhmät alle kouluikäisistä lapsista ikäihmisiin.
Lasten ja nuorten osuus oli suurin ja ennaltaehkäisevässä mielessä kohderyhmä
on myös tärkeä.


Sosiaalipedagogisen
hevostoiminnan sisällöt vaihtelivat – suosituimmat toiminnot olivat ratsastus,
hevosten hoito ja hevosmiestaidot, jotka olivat kaikki lähes yhtä usein
toiminnan sisältöinä. Hevosten hyvinvointiin ja lajinmukaiseen kohteluun
kiinnitetään nykyään yhä enemmän huomiota, joten onkin ilahduttavaa, että
sosiaalipedagogisen hevostoiminnan sisällöissä tämä on otettu huomioon.
Hevosmiestaidot ovat myös hyvä keino saada vuorovaikutustilanteita asiakkaan,
hevosen ja ohjaajan välille.


Menetelmänä hevostoiminnassa oli
usein yksilökäynnit, mutta myös pienryhmiä ja suurryhmiä käytettiin. Asiakkaan
tuen tarpeesta sekä ohjaajan koulutuksesta riippuen voidaan valita
kulloiseenkin tilanteeseen sopiva menetelmä.


Lähes yhtä usein asiakas löysi
palvelun itse tai tuli kunnan, Soten tai muun tahon suosittelemana. Myös
sairaanhoitopiiri toimi suosittelijana osalla asiakkaista. Samalla tavalla jakaantuivat palvelun
maksajavastuut. Näiden lisäksi yhteistyötä tehtiin laajasti eri tahojen kanssa
muun muassa suunnittelussa, tavoitteiden asettelussa, rahoituksessa,
kuljetuksissa ja puitteiden järjestämisessä.


Voit tutustua kyselyyn ja sen tuloksiin tarkemmin täällä.



Tiina Juurela 11.11.2016


Hevosen tuoksun taika



Nenä kiinni hevosen kaulassa, tamma kuuntelee ja hapuilee
suulla hupun reunaa. Tyttö halaa ponia ja kehuu sitä. Rajatonta riemua. Kehuvat
toinen toisiansa. Poninpallukka ei suostunut millään ravaamaan ja estettä
koetettiin ylittää useamman kerran. Lopulta se onnistui. Lapsi ohjasi ponia,
määrätietoisesti eteenpäin, näytti esimerkkiä, johti laumaa – ja lopulta poni
ravasi ja ylitti esteen. Onnistuminen!



Olemme sosiaalipedagogisella ponitoimintatunnilla, jolla
tällä kertaa tehdään yhdessä agilitya. Kokeillaan, miten saamme yhdessä
rakennetut tehtävät tehtyä ponin kanssa. Mitä poni pelkää? Miten voimme auttaa
sitä, ettei se enää pelkää? Onko joku este, jota joudumme harjoittelemaan,
jotta tehtävä lopulta onnistuu? Sama juttu kuin elämässä, jos ei heti onnistu,
niin yrittää uudelleen, ja sitten onnistuu.



Toiminnassa yhdistyvät sosiaalipedagogiikan kulmakivet:
toiminnallisuus, yhteisöllisyys ja elämyksellisyys sekä tietysti
tavoitteellisuus. Esimerkkitoiminnassa agility kannustaa rohkeuteen, rauhoittaa
keskittymään tehtävään, auttaa toimimaan yhdessä jonkun muun – ponin ja joskus
myös ryhmän kanssa, kehittää motoriikkaa monella tavalla sekä muistuttaa myös
ohjeiden noudattamisen tärkeydestä. Ohjaaja opastaa ja ennen kaikkea kannustaa,
vahvistaa lapsen jo osaamaan – kyllä sinä pystyt, katso miten hienosti poni
toimii sinun kanssasi. Se luottaa.



Ohjaajan tehtävä on huolehtia, että tavoite ei unohdu, jotta
sosiaalipedagogiikan kulmakivet ovat todella mukana toiminnassa ja suurien
eläimien kanssa toimiessa ei turvallisuusnäkökulmaa voi korostaa liikaa –
ohjaaja vastaa siitä, että toiminta on niin turvallista kun se vain voi olla.



Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan täydennyskoulutusta on
toteutettu jo 2000-luvun alkupuolelta alkaen. Tästä syystä Itä-Suomen
Yliopiston toiminta-alueen vaikutuspiirissä on lukuisia sosiaalipedagogisia
hevostoimintaohjaajia, jotka tekevät monipuolista työtä syrjäytymisen
ehkäisemiseksi. Toimintaa toteutetaan hyvin erilaisiin tarpeisiin ja hyvin
erilaisissa toimintaympäristöissä. Osa toiminnasta on osana perhekotien
toimintaa, osa yksittäisen palvelun tuottajan toimintaa. Toiminnan sisällöt
varioivat sen mukaan mitä tarpeita asiakkailla on ja minkä alan tausta
toimijalla itsellään on. Kaikkea sosiaalipedagogista hevostoimintaa yhdistää
kuitenkin yksi asia – hevosen tuoksun taika.





Tiina Juurela

Sosiaalipedagoginen hevostoimintaohjaaja





Ritva Mickelsson 22.10.2016

KANSALLISTA SEKÄ KANSAINVÄLISYYTTÄ

Viime viikon tiistaina saimme koulumme yllättäviä vieraita. Opetus- ja kulttuuriministeriön
kansanvälisten asioiden vierailukoordinaattori Helena Lalu-Toivio saapui kouluumme mukanaan professori Manal Omar Bakarman Saudi-Arabiasta. He haluisivat nimenomaan kuulla ja nähdä, mitä koulumme eläinavusteinen toiminta pitää sisällään.

Erityisluokanopettaja Marjukka Puustinen (SPHT) ja erityisopettaja Saara Huhtanen (SPHT) sekä allekirjoittanut kertoivat teoriasta ja käytännöstä koskien koulukoiria ja
sosiaalipedagogista hevostoimintaa oppilaiden oppimisen tukemisessa. Historian
ja yhteiskuntaopin opettaja sekä yhteistyökumppanit-tiimin vetäjä Riina Tammi
avasi asiaa aineopettajan näkökulmasta. Koulusihteeri Jaana Moisio oli loihtinut pöytään karjalanpiirakat ja suklaat. Cenny-koira piti huolen siitä, että pysyimme asiassa.

Tilaisuus oli sekä ainutkertainen että ainutlaatuinen. Voisin vannoa meidän yltäneen
lähes FLOW-asteelle keskustelun edetessä ja kuullessamme ja oppiessamme
toinen toisiltamme. Vieraamme kysyivät erinomaisia kysymyksiä, joita sitten
yhdessä pohdimme ja avasimme vastauksia.

Molemmmat vieraamme olivat erittäin tyytyväisiä vierailuun. Helena Lalu-Toivio ilmoitti
saapuvansa ensi kerralla suuremmalla porukalla, koska ”oppi niin paljon uutta ja mielenkiintoista”.

Tästä on hyvä jatkaa: pidetään eläinavusteisen toiminnan lippu korkealla ja kaikki
ovet avoinna!


Seija Okulov 14.8.2016

Valokuvan voima hevostoiminnassa?

Milloin olet viimeksi selaillut vanhoja
valokuvia? Mitä ne kertovat? Keitä niissä on tai ketkä niistä puuttuvat? Mitä
tunteita ne sinussa herättävät? Valokuvat ovat viime aikoina nousseet suureen
suosioon; digikuvauksen ja kännykkäkameroiden myötä kuvien ottaminen on
arkipäiväistynyt. Selfiet ovat jo jokapäiväisiä ja melkein voisi sanoa, että
niitä otetaan kyllästymiseen asti. Kuvat ovat kuvia, mutta niissä piilee
syvempiä merkityksiä. Jokainen kuva on otettu jossakin hetkessä johonkin
tarkoitukseen ja usein jostakin henkilöstä. Kuva kertoo tarinaa ajasta ja
paikasta, se tallentaa historiaa. Oletko koskaan miettinyt, millaisen
elämäntarinan sinun kuvasi kertovat – tai millaisen tarinan sinä haluat, että
ne kertovat? Sain itse mahdollisuuden koota oman elämäntarinani vuosien
varrella kertyneistä valokuvista Miina Savolaisen Voimauttavan valokuvan
perusteet-koulutuksessa. Kokemus oli pysäyttävä ja tunteita herättävä. Se
auttoi ymmärtämään monta elämän varrella koettua asiaa ja sitä, miten ne
vaikuttavat minussa edelleen.

Voimauttavan valokuva menetelmää käytetään terapeuttisessa merkityksessä yksilön kanssa työskenneltäessä. Silloin ajatuksena on hyväksyvä katse; se että ihminen tulee nähdyksi arvokkaana omana itsenään – sellaisena, millaiseksi hän on kasvanut muiden katseiden alla. Kuvaustapahtuma on kuvaajan ja kuvattavan välillä vastavuoroinen, kuvattavaa arvostava ja hänelle tilaa antava.

Voimauttavan valokuvan menetelmää tai työskentelytapaa voidaan soveltaa myös hevostoimintaan yhtenä toiminnallisena menetelmänä. Sen kuten hevostoiminnankin perusta on sosiaalipedagogiikassa, menetelmän tarkoituksena on asiakkaan voimaannuttaminen ja näkyväksi tekeminen. Yksittäisen asiakkaan kohdalla valokuvilla voidaan tuoda esille, mikä hänelle on merkityksellistä ja tärkeää hevosten kanssa toimittaessa. Kuvilla voidaan sanoittaa se, mikä on jäänyt sanomatta ja pimentoon. Menetelmällä voidaan rakentaa asiakkaan identiteettiä esimerkiksi silloin kun työskennellään sijoitetun lapsen tai nuoren kanssa, jonka oma historia on sirpaleinen.

Ammatilliselta kannalta voimauttava valokuvan lähestymistapa poikkeaa totutusta; ammatillisuus nähdään vastavuoroisempana, rakkaudellisena. Sen sijaan, että piiloudumme ammatillisuuden taakse, olisi meidän kerta toisensa jälkeen luovuttava toisen puolesta tietämisestä ja kestettävä se, ettemme ammattilaisena tiedä, mikä on toiselle parasta.
Koulumaailmassa, arvioinnin ja diagnoosien viidakossa, pitäisi pystyä tarjoamaan aitoa läsnä-oloa ja korjaavia kokemuksia nähdyksi tulemisesta. Helppoa se ei välttämättä ole, mutta kokeilemisen arvoista kyllä.




Ritva Mickelsson 7.7.2016


LAATUA, KRITEEREITÄ JA LAATUKRITEEREITÄ

Millaisia kriteerejä on asetettava sosiaalipedagogiselle hevostoiminnalle, jotta toiminta on laadukasta? Tätä teemaa on pyöritetty yhdistyksemme toimintavuosien aikana useasti. Erityisen ajankohtainen teema on nyt SPHT-ohjaajan nimikkeen suojaamisen myötä. Emme ole asian kanssa yksin: myös ”suuressa maailmassa” ovat hevosavusteisen toiminnan kriteerit tarkastelun ja muutoksen kohteena.

Kesäkuun lopulla Nina Ekholm Fry vieraili luonani. Ninan tapasin seitsemän vuotta sitten konferenssisa. Olemme pitäneet yhteisiä esityksiä (IAHAIO 2010) ja osallistuneet konferensseihin (mm. ISAZ 2011). Nina toimi yhdistyksemme varapuheenjohtajana yhden vuoden ja olemme pitäneet säännöllisesti yhteyttä sekä toisemme ajan tasalla ”missä mennään meillä ja maailmalla”.

Nina on asunut Yhdysvalloissa kuusi vuotta erikoisalanaan hevosavusteinen terapia ja psykoterapia. Tällä hetkellä Nina työskentelee Denverin yliopistossa, johon kuuluu Institute for Human-Animal Connection, jossa Nina johtaa hevostoimintaa. Hän koordinoi myös Equine-Assisted Mental Health Practitioner Certificate Program -koulutusta, joka on ns. post-master -täydennyskoulutus psykoterapeutille ja mielenterveysalan asiantuntijoille. Lisäksi Nina toimii apulaisprofessorina (Graduate School of Social Work). Hän on kouluttanut niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin kuntouttavan hevostoiminnan toimijoita.

Akateemisen toiminnan lisäksi Nina on myös kliininen traumaterapeutti ja pitää ryhmätoimintaa erilaisille asiakasryhmille (mm. trauma, ASD, ADHD, addiktiot, erityistä tukea tarvitsevat nuoret, syövästä toipuvat potilaat ja armeijan veteraanit). Nina toimii myös the Scientific and Educational Journal of Therapeutic Riding –lehden päätoimittajana.

Nina on hallituksen jäsen CBEIP:ssä (Certification Board for Equine Interaction Professionals), joka järjestää sertifiointikokeita hevosavusteista kuntoutusta toteuttaville henkilöille. Yhdysvalloissakin tunnistetaan eri koulutusten tuottama kirjavuus: monet koulutukset voivat olla pituudeltaan ns. viikonloppukursseja, joista saa ”sertifikaatin”. Nämä lyhytkoulutukset eivät ole kovinkaan arvostettuja, vaikkakin ”näyttävät hyviltä CV:ssä”. Arvostetuin suoritus on ”sertifiointi”, eli CBEIP:n kokeen ja kriteerien kautta pätevyyden osoittaminen. Koe on ns. monivalintakoe, jolla testataan henkilön tuntevan hevosavusteisen toiminnan käytäntöjä ja teoriaa. Vuoden 2016 aikana valtakunnallista sertifiointia täsmennetään ja kriteerit uudistetaan. Tavoitteena on luoda kuntouttavan hevostoiminnan yhtenäiset valtakunnalliset kriteerit riippumatta esim. henkilön pohjakoulutuksesta tai suuntautumisesta. Nämä kriteerit tulevat näkymään myös ko. nettisivuilla, joita meidänkin lienee hyvä seurata. Kriteerejä ovat mm.

  • vähintään kahden vuoden työkokemus omalta alalta (esim. opettaja, psykologi, sosiaalityöntekijä jne.)
  • hevostoimintaan pohjautuva asiakastyö
  • hevosavusteisen toiminnan koulutus
  • tietty määrä pidettyjä hevostoimintatunteja ohjauksessa
  • ”mentori”/ohjaaja, jonka kanssa käydään säännöllisesti ja suunnitelmallisesti läpi tilanteita, toiminnan eettisiä kysymyksiä jne.

Kriteereissä yhdistyvät siis tieto ja teoria (education), käytännön toiminta (practical training) ja ohjaus (supervision). Tuleviin koulutuksiin sisällytettäneen myös hevosen käyttäytymiseen ja oppimiseen liittyvät opintokokonaisuudet (mm. mitä hevonen tarvitsee, miten hevosen käyttäytymistä voidaan arvioida, hevonen kommunikoi jne.). Yhdysvalloissa akateemiset sertifikaatit ovat arvostettuja ja siksi me voimme omassa yhdistyksessämme olla ylpeitä siitä, että meillä Suomessa SPHT-koulutus järjestetään yliopistojen yhteydessä: let’s keep it that way!

Meillä olisi erinomainen mahdollisuus tehdä ensi vuonna opintomatka Denveriin ja saisimme ”räätälöidyn kurssin” toiveidemme mukaan.? Tämä voisi esim. olla täydennyskoulutusta tietyistä aiheista (esim. traumat, coaching, hevosen käyttäytyminen, taideterapeuttisten menetelmien yhdistäminen hevostoimintaan jne.). Tästä opintomatkasta ja koulutuksesta kukin osallistuja saisi ”sulan hattuun” eli osallistumistodistuksen. Minä lähden, tuletko Sinä mukaan?

Lisätietoa:

http://www.du.edu/humananimalconnection/people/faculty-and-staff.html

http://www.yavapaihumane.org/animal-welfare-programs/equines/
http://www.cbeip.com/
http://www.horseboyfoundation.org/
http://portfolio.du.edu/equineassistedmentalhealth/
http://www.iahaio.org
http://www.isaz.net



Kari Koistinen 29.1.2016

KAUAS EI OLEKAAN PITKÄ MATKA – UUDEN PUHEENJOHTAJAN MIETTEITÄ

Hevoset ovat olleet merkittävä osa elämääni melko tarkalleen kaksikymmentä vuotta. Kaikki alkoi siitä, kun pitkään ( 12 vuotta) perheemme ykkösjuttuna ollut jääkiekko vaihtui tyttärien ja puolison ratsastustuntien myötä parissa vuodessa hevosyrittäjyydeksi sekä tyttärien ratsastuksen kilpailutoiminnaksi. Hyvin pian tuon jälkeen avautui itselleni uusi ajanjakso, jossa yhdistyi oivalla tavalla oma kasvatusorientoitunut taustani ja aivan uusi mahdollisuus tehdä lapsi- ja nuorisotyötä. Loppu onkin sitten ” historiaa”. Eli tuohon runsaaseen 12 vuoteen mahtuu hurahtamiseni sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan. Jääkiekon ja sen seuratoiminnan mukaansa tempaavan omanlaisensa yhteisöllisyyden sijaan tuli aivan oma maailmansa. Talliyhteisö. Yhteisö kiehtoi ja herätti kiinnostukseni ihmetellä monia sellaisia asioita, jotka olivat olleet vieraita muissa yhteisöissä. Kun sattumalta tapasin vuonna 1998 hyvän ystäväni ja opiskelijakaverini professori Juha Hämäläisen lentokoneessa matkalla Helsingistä Kuopioon, en malttanut olla hehkuttamatta talliyhteisössä havaitsemiani asioita ja piirteitä. Juha totesi vakuuttavaan tyyliinsä: ” Sehän on sosiaalipedagogista toimintaa parhaimmillaan.” Siitä käynnistyi kahden vuoden puskeminen ja sen seurauksena haimme Suomen Ratsastajainliiton sekä Kuopion yliopiston silloisen sosiaalitieteiden laitoksen kanssa Opetusministeriöltä hankerahaa lasten ja nuorten syrjäytymistä ehkäisevään hevostoimintaan vuonna 2001.

Hanke kulki alkuun nimellä ” Ratsastuspedagogiikka ehkäisemään lasten ja nuorten syrjäytymistä.” Itselläni ei ensi alkuun ollut mitään käsitystä siitä, mitä ja miten hevostoimintaa aikaisemmin oli käytetty lasten ja nuorten auttamistyössä. Siitä piti ottaa selvää. Kansainvälisesti Britannian, Yhdysvaltojen ja Keski-Euroopan esimerkkejä internethaulla löytyi ja kotimaassa toki käytännön esimerkkejä löytyi myös historiallisessa kontekstissa, mutta luonnollisesti ei juurikaan ratsastuksen piirissä. Hankeen jatkuessa ja vuoropuhelussa mm vammaisratsastuksen ja ratsastusterapian sekä monen muun kumppanin kanssa, toiminnan määrittely sai lopulta luontevan ” kodin ” sosiaalipedagogiikan kontekstissa. Hauskasti Juha Hämäläinen sanoi minulle, että eiköhän se oli sinun heiniäsi laittaa se määrittely paperille, kun olet sentään vähän enemmän hevosmies kuin minä. Tämä tapahtui, kun värkkäsimme jatkohakemusta ministeriölle.

Ensimmäiset hankevuodet olivat luonnollisesti melkoista taistelua ennakkoluuloja ja vanhoja asenteita vastaan. Kuopion yliopiston silloisen täydennyskoulutuslaitoksen ja erityisesti Okulovin Seijan kanssa tehty tiivis ja periksi antamaton yhteistyö kantoi hedelmää ensimmäisten täydennyskoulutuskurssien kautta. Sanoma levisi ja ” tulenkantajia” ilmaantui eri puolille Suomea. Jo ensimmäisestä kurssista kasvoivat ne kantavat voimat, jotka ovat vieneet sosiaalipedagogisen hevostoiminnan tason ja laajuuden uskomattomiin mittasuhteisiin, joka johti myös tämän yhteisen yhdistyksen syntymiseen.

Kun katson vuonna 2002 tehtyä ja hyväksyttyä hankesuunnitelmaa, niin kaikilla mittareilla mitattuna hyvinkin kunnianhimoiset tavoitteet oli saavutettu jo 2010 luvun loppuun mennessä. Ainut asia, joka siellä vielä ” kummittelee”, on asetettu tavoite tehdä laajamittaista kansainvälistä yhteistyötä toiminnan, koulutuksen ja tutkimuksen sektoreilla. Täydennyskoulutuksen lisäksi asetimme jo ministeriönkin kanssa tavoitteen polkaista käyntiin selvitys- ja tutkimustoimintaa. Professori Juha Hämäläisen kanssa käynnistimme varsin mittavan selvitystyön sosiaalipedagogisen hevostoiminnan laajuudesta Suomessa. Samalla selvitimme myös tallien liiketoiminnallista tilaa. Monen yhteensattuman takia selvitystä ei ole koskaan julkaistu, vaikka selvitystä on jaettu joitakin kappaleita monisteena. Viimeksi julkaisua yritettiin vuonna 2007 valtakunnallisen seminaarin yhteydessä. Nyt olen ottanut tavoitteekseni saada tuo julkaisu päivitetyksi sekä saada rahoitus uudelle tutkimukselle. Eikä siinä kaikki. Olemme yhdessä Itä-Suomen yliopiston ja Diakonia Ammattikorkeakoulun kanssa asettaneet tavoitteeksemme saada yhteistyö käyntiin sosiaalipedagogisen hevostoiminnan tutkimuksen sekä käytännön yhteistyön osalta Würzburg-Schweinfurtin korkeakoulun kanssa.

Kun 15 vuotta sitten puhuimme sosiaalipedagogisen toiminnan tarpeesta ja merkityksestä, olivat lasten pahoinvointia ja syrjätymisuhkaa koskevat mittarit punaisella. Jo silloin havaittiin, että suurin yksittäinen lasten ja nuorten ongelmien taustalla oleva syy­ryhmä liittyy perheongelmiin. Näistä ongelmista pääsääntöisesti seuraa sitten muita ongelmia. Tämä taas näkyi 2010-luvun alkupuolella lapsilla ja nuorilla yli 40 pro­sent­tisesti eriasteisina käyttäytymishäiriöinä.

Jo silloin lähes kaikissa talleilta tul­leissa vastauksissa tuotiin voimakkaasti esille se tosiseikka, että erilaiset ja eri­asteiset ongelmat lisääntyvät koko ajan myös normaalissa asiakaskunnassa. Henkilöstöltä menee yhä enemmän aikaa näiden ongelmien selvittämi­seen, eikä nykyhenkilöstöllä ole riittävästi tietotaitoa selvittää ja auttaa lapsia ja nuoria heidän ongelmissaan.

Loppupäätelmänä totesimme Juha Hämäläisen kanssa, että

- hevostoiminnan tukeminen lasten ja nuorten parissa on yhteiskunnallisesti kannattavaa kaikilla mittareilla

- toiminta on laajaa ja merkittävin osa toiminnasta on muuta kuin kilpaurheilua.

- hevostoiminta lasten ja nuorten kannalta katsottuna on merkittävää yhteisöllistä ja lasten ja nuorten kasvua tukevaa

- sosiaalipedagoginen lähestymistapa hevostoiminnan kehittämisessä tulee nousemaan entistä merkittävämmäksi kehittämiskohteeksi meillä Suomessakin kansainvälisten esimerkkien tapaan.

- työ vaatii pitkäjänteisyyttä ja systemaattisuutta.

Mitä muuta tuohon yllä olevaan voi sanoa, kuin että Sosiaalipedagoginen Hevostoimintayhdistys on olemassa olonsa aikana vienyt pitkäjänteisesti ja systemaattisesti eteenpäin juuri niitä tavoitteita, joita yli 15 vuotta sitten asetettiin. Meidän roolimme on tänään myös lisääntyvässä määrin olla tien näyttäjänä ja puolesta puhujana koko Suomen hevosalaa koskevien tärkeiden teemojen edistämisessä. Ihmisten ja hevosten laaja hyvinvointi sekä turvallisuus ovat olleet ja ovat niitä teemoja, joiden puolesta haluamme kantaa vastuuta edelleen oman ydinosaamisemme lisäksi.

Uusi hallitus käynnistää työtään parhaillaan. Haluan uutena puheenjohtajana olla mukana kaikessa mihin vain ennätän. Välitön vuorovaikutus ja ihmisten kohtaaminen ihan arjessa on minulle mieluisia asioita. Toivotan kaikille oikein hyvää hevostoiminnan vuotta.



Maija Lipponen 19.9.2015


GREEN CARE –VAIKUTTAVUUSSEMINAARI TAMPEREELLA

Osallistuin Green Care Finland ry:n järjestämään seminaariin Tampereella. Seminaarin aiheena oli pohtia, miten luonnon tuottamia hyvinvointivaikutuksia voidaan mitata ja todentaa. Työskentelen tutkijana Oulun yliopistossa ja sivutyönäni teen Green Care –toimintaa, jossa sosiaalipedagoginen hevostoiminta on yksi menetelmistä. Osallistuin seminaariin niin tutkijan kuin hevostoimijan näkökulmasta ja koostin blogitekstin tästä näkökulmasta. Toivottavasti se herättää ajatuksia ja keskustelua sosiaalipedagogisen hevostoiminnan vaikuttavuuden arvioinnista.

Seminaarin asiantuntijapuheenvuoroissa käsiteltiin sitä, mitä jo tiedetään luontoympäristön hyvinvointivaikutuksista, mitä pitäisi vielä selvittää ja miten hyvinvointivaikutuksia voidaan mitata. Luontoympäristön hyvinvointivaikutuksia on kokeellisesti tutkittu jo melko paljonkin.

Sen sijaan luontoympäristössä tapahtuvan Green Care –toiminnan, jossa mukana on muun muassa yhteenkuuluvuuden tunne ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tuomat elementit, hyvinvointivaikutusten mittaaminen tuntuu haastavammalta ja tutkimuksiakin lienee julkaistu vähemmän. Vaikuttavuustutkimuksesta mielestäni tekee erityisen haastavaa muun muassa se, että tutkimusten kohderyhmät voivat olla hyvin erilaisia ja tutkittavien elämässä moni muu asia voi vaikuttaa hyvinvointiin Green Care –toiminnan lisäksi.

Vaikuttavuuden arvioinnin kehittämistä pohdittiin lopuksi vielä pienryhmissä. Yhteenvetona sanottakoon, että erilaisia GC-toimijoita kuten myös asiakasryhmiä on paljon, eikä yhteisen arvioinnin luominen ole välttämättä edes järkevää. Yhteiset suuntaviivat olisivat kuitenkin hyvä olla olemassa, jotta GC-ala saisi tukevan jalansijan hyvinvointipalveluiden joukossa.

Mielestäni ristiriita tutkimustason ja käytännön toiminnan välillä on myöskin olemassa: vaikutusten arviointia tehtäessä on otettava huomioon hienotunteisuus asiakasta kohtaan, jotta arviointi ei mene itse toiminnan edelle. Käytännössä arviointilomake ei voi olla kovin pitkä ja monimutkainen, jotta arviointi on helppo toteuttaa eikä asiakas koe olevansa ”koe-eläin”. Tässä mielestäni riittää vielä pähkinää purtavaksi.

Ylipäätään päivän aikana vahvistui ajatukseni siitä, että tutkimuslaitosten tekemän vaikuttavuustutkimuksen lisäksi myös jokaisen toimijan itse tekemä vaikuttavuuden arviointi on tärkeää. Arviointiin voi hyödyntää olemassa olevia, valmiita lomakkeita tai muita mittareita tai luoda oman, jos sopivaa ei löydy. Tällä tavoin toiminnan vaikutukset tulevat kirjattua ja niistä voi tehdä johtopäätöksiä. Toki yksittäisten toimijoiden on hankala löytää resursseja laajamittaisen tutkimusaineiston keräämiseen, etenkin kun kohderyhmät ovat hevostoiminnassa pieniä, mutta kaikki vaikuttavuuden todentaminen vie alaa kuitenkin eteenpäin. Green Caren saralla tutkimuksia on jo ihan mukavasti tehty ja lisää tehdään – seuraavaksi onkin tehtävä töitä saadaksemme viesti luonto- ja eläinavusteisen toiminnan hyvinvointivaikutuksista ohjaaville tahoille, rahoittajille ja päättäjille!

Seminaarin materiaaleja löytyy osoitteesta http://www.gcfinland.fi/news/.


Tarja Karjalainen 19.8. 2015

” Elän täysillä hetkessä, kuljen nauttien retkestä”

Laulaa Elastinen kappaleessaan Naurava Kulkuri, on minulle kerrottu. Näin hevosen näkökulmasta tuohan on aivan itsestään selvä asia, miten muuten muka voisi elää, täh? Yllättäen ihmisolennoille asia ei useinkaan ole yhtä selkeä ja siitä sitten saattaa seurata erinäisiä muitakin umpisolmuja, angsteja ja kaikenkarvaisia peikkoja olkapäälle istumaan.

Jaa kukako minä olen ja millä krediiteillä tällaisia pohdiskelen? Olen ihan tavallinen suomalainen alkuasukas hevonen, siis suomenhevonen. Ammatikseni työskentelen ihmisen kaverina lasten ja nuorten parissa, hevosen virassa. Virallisemmin sanottuna toteutan sosiaalipedagogista hevostoimintaa, hah, ihminen on siihen ihan täydennyskoulutuksen käynyt näin viisaan päästessä vähemmällä, peruskoulun käyminen riittää. Persoonallahan kasvatustyötä tehdään, niin myös minä, rauhaa rakastava, mutta ehdottomasti reiluutta vaativa Vilperi. Niin Vilperi vastaa kuin sille ollaan ja palautehan tulee heti, tarpeen vaatiessa isoilla kirjaimilla huutomerkkien kera. Luonteenlujuuttakin toisinaan vaaditaan ja ilmaisutaitoja. Asialliset hommat hoidetaan, mutta tärkeää on osata myös rentoutumisen jalo taito. Aah, sopivan mutainen tai hiekkainen maa, kumarrus, romahdus, kierähdys ja toistetaan halutusti..

Jo meidän hevosten arkinen päivärytmi ja perustarpeista huolehtiminen edellyttää ihmiseltä pyllyn (ja loppujenkin ruumiinosien) nostamisen irti sängystä, penkistä tai missä se sattuukaan olemaan. Toiminta pitää vireessä sanotaan ja mitäpä ei näin uljaan atleettisen työmiehen eteen tekisi, etenkin kun työnsä jäljen näkee konkretisoituvan puhtaaseen talliin, kiiltävään hevosen kylkeen, pilkkeeseen turpaystävän silmäkulmassa ja lopulta varauksettoman luottamuksena sen ansainneisiin.

Meitä karvakorvia eivät eiliset erheet taikka huomiset huolet paljoa puristele. Sillä mennään mitä tilanne eteen heittää ja sen mukaan meiningit määrittyy. Työhöni kuuluu tuon peilaamisen ohella sen varmistaminen, että toveri tasamaantallaaja myös ymmärtää mitä, missä, miksi ja milloin. Työparini ihminen voi toimia tässä tulkkina jos elekieli ei riitä, kun vielä en ole rautalankaa oppinut kavioimaan. Tunteet joskus myllertävät ja havaittu on, että usein palaute omasta olemisesta ja tekemisestä on siedettävämpää vastaanottaa käsittelyyn kaviokansalaiselta kuin saman lajin edustajilta. Voisinpa hörähdellä olevani ihmisiksi olemisen taidon tuutori noin kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Ihmisiksi oleminen helpottaa toisten kanssa puuhaamista noin ylipäätään. Tärkeää on ilmaista itseään (ymmärrettävästi) ja kuunnella kanssaeläjiään. Pointti, jonka nostaisin esiin on se, että ”puhua” voi sanattomastikin ja sekin merkkaa miten kommunikoi. Minä poika se en ainakaan virkistystoimintaani raittiissa ulkoilmassa keskeytä, ellei kohteliaisuuden ilmapiiri vallitse hakijan taholta. Tervehtiminen nyt on ihan vähintä ja korvan takanahan se naminami rapsutus paikka minulla on. Kohteliaisuuteen kuuluu myös läsnäoleminen tilanteessa muutenkin kuin ” elän, olen siis olemassa”-tasolla. Asioiden kokeminen, tekeminen ja uuden oppiminen on toki tärkeää, mutta ihmeellinen tarve ihmisolennoilla on hakea se kuu-ukko taivaalta, tietenkin vielä mahdollisimman nopeasti ja kun se ei tavallisilla tikkailla onnistu niin peppuroidaan ja ollaan niin maan perusteellisen pahalla päällä..

Ensin kun rakentaa askelma kerrallaan ne tikapuut niin homma helpottuisi hurjasti. Jokaisella askelmalla on oma ”kuunsa” tai saturnuksen rengas ja näistä se iso linnunradan kuviokin alkaa hahmottumaan. Joskus kuut ja renkaat piiloutuvat ja silloin täytyy tohtia tuumailla topakastikin tarvittavia toimenpiteitä. Toverina tuumailen, toisinaan tönäisten turvalla ja auttaen huomaamaan rosoreunan myös siinä ukkospilvessä. Hevoshommissa saavutetut etapit auttaa työparini sitten mukslauttamaan siihen itse kenenkin muuhun arkiseen touhuun ja päinvastoin. Olemisen sietämätön keveys juuri tässä ja nyt on yksi iso osa tätä tähtikarttaa ja kukapa muu siihen olisi parempi esikuva kuin Vilperi, joka elää aina hetkessä.

Työnkuvani on niin moniulotteinen, ettei sitä muutamiin lauseisiin pysty tiivistämään. Fyysisiäkin ponnisteluja suoritan haluttaessa, tarjoan temppuja, kuljen kuin kuninkaallinen tenavien/teinien talutuksessa ja rauhallisena ratsunakin toimin. Onpa selässäni voimisteltukin ja myös silmät suljettu lämpöisen poski kaulaani vasten vatsallaan selässäni maaten. Työnkuvani vaihtelee toiveiden ja tilanteiden mukaan, samat sapluunat eivät jokapojalle ja -tytölle passaa vaan ovat jokaiselle omanlaisensa. Vaatimattomasti voisin lausua olevani; ainakin kasvattaja, elämäntaidon tuutori, tunnekoulun opettaja, esikuva ja iso ystävä.

”Kun katsot maailmaa hevosen silmin, niin nähdä voit hetken kauneuden”, toteaa Vilperi kuulemaansa mukaillen


Yllättävien kohtaamisten kevät

Seija Okulov 7.6.2015

Kesän tullessa me suomalaiset heräämme horroksesta – monessakin mielessä. Minua on siunattu tänä keväänä erikoisilla kohtaamisilla, jotka on syytä jakaa jäsenistölle. Jos ei muuten niin uskon vahvistukseksi.

Hallitus piti työpajaa Tampereen kylpylässä maaliskuun lopussa ja sen asiapuolta on valotettu yhdistyksen sivuilla toisaalla. Siinä sivussa tapahtui hallituksen puheenjohtajalle Ritvalle merkillinen episodi. Hän ja jokunen muukin meistä kävi asioimassa kylpylähotellin vastaanotossa ja hotellissa oli tietysti varattuna kokoustila yhdistyksen nimellä. Ja kuten kaikkialla tapahtuu, erikoinen sana ”sosiaalipedagoginen hevostoiminta” herätti tietysti huomiota. Vastaanoton mies oli sitten jossain välissä käynyt etsimässä omaehtoisesti ja ilmeisesti silkasta uteliaisuudesta verkosta tietoja yhdistyksestämme. Kun Ritva kävi tiskillä asioimassa, tämä mies oli puhjennut puhumaan ja todennut, että teette todella tärkeää työtä. Ja ollut selvästi liikuttunut! Olimme koko joukko aivan ihmeissämme, ja tietysti myönteisesti hämmentyneitä. Joku aivan ulkopuolinen oli antanut suoraa palautetta.

Tuosta episodista kului parisen viikkoa ja kävin Ypäjällä pitämässä siellä pyörivälle kurssille yhden päivän koulutusta. Takaisin tullessa junassa olin levittänyt eteeni koulutuksen papereita ja tarkastuksessa olevia projektitöitä, joiden kannessa oli otsikko ”sosiaalipedagoginen jotain”. Junaan taakseni tuli Tampereella nuori mies, joka kohta kääntyi puoleeni ja sanoi: ”anteeksi, mutta näin tuon sanan tuossa ja ajattelin kysyä, oletko jotenkin tekemisissä asian kanssa” Oho, ajattelin: joku tuntematon kiinnostuu meidän koulutuksesta. Kävi ilmi, että nuoren miehen vaimo, joka on opettaja, oli käynyt taannoin Ypäjällä koulutuksen joten mies tunsi asian. Meille kehkeytyi siinä oikein antoisa keskustelu. Mies tosin totesi olevansa ”kylmä insinööri” eikä ollut aiheen kanssa lähemmin tuttu, mutta totesi myös, että on vaimonsa kautta ymmärtänyt että toiminta on merkittävää.

Mitä näistä kohtaamisista voi päätellä? Ainakin sen, että tietoisuus sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta leviää monenlaisten verkostojen kautta. Samoin sen, että aina kun laitamme esille sosiaalipedagogisen hevostoiminnan nimen – messuilla, kokouksissa, infotauluilla – se herättää huomiota. Ja silloin siihen kannattaa tarttua. Näistä kohtaamisista voisi myös päätellä, että toiminta näyttäytyy merkittävänä. Tämä erityisesti muistutukseksi niille, joilla usko tahtoo aika ajoin horjua – eli siis kaikille meille.

Vanha kansa tapasi sanoa ”ettei kahta ilman kolmatta”. Odottelen siis, missä seuraava sosiaalipedagoginen kohtaaminen tapahtuu. Aurinkoista ja innostavaa kesää kaikille jäsenillemme - kulkekaa silmät ja korvat avoinna!




Sosiaalipedagoginen hevostoiminta - kuntouttavaa mutta ei kuntoutusta?

Maija Lipponen ja Heidi Kotilainen 11.4.2015

Kuntien sosiaalihuollon ja vammaispalvelujen avulla tuetaan henkilöitä, perheitä tai yhteisöjä, joilla on turvattomuutta tai toimintakyvyn ongelmia, vammaisia, kehitysvammaisia, vajaakuntoisia, päihdeongelmaisia ja vanhuksia. Toimenpiteinä ovat kuntouttavat sosiaalipalvelut, vammaispalvelut, työ- ja toimintakeskusten palvelut, päihdehuollon kuntouttava toiminta, elintapoihin ja elinoloihin vaikuttaminen ja vanhustenhuolto.

Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on Sosiaalipedagogisen hevostoimintayhdistyksen määritelmän mukaan ennaltaehkäisevä ja korjaava sosiaalisen kuntoutuksen menetelmä syrjäytymisen ehkäisyssä. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta voi siis olla kuntouttavaa, mutta onko se kuntoutusta? Sosiaalihuoltolaki ei tunne tällaista sosiaalipalvelun muotoa kuin sosiaalipedagoginen hevostoiminta, toteaa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto. Ratsastusterapia taas voi olla sosiaalipalvelua ja siten mukana kunnallisten kuntoutusmuotojen kilpailutuksissa.

Tuleeko sitten sosiaalipedagogisen hevostoiminnan tarjoajan tehdä ilmoitus yksityisen sosiaalipalvelun tuottamisesta Aville? Valvira edellyttää, että tuotettaessa muita kuin ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja, on yrittäjän tehtävä kirjallinen ilmoitus. Se tulee olla tehtynä ennen toiminnan aloittamista tai olennaista muuttamista. Ilmoitustenvaraisia sosiaalihuollon palveluja ovat muun muassa eri asiakasryhmien kotipalvelu, erityyppiset päivä- ja työtoiminta, ei-ympärivuorokautiset asumispalvelut ja muut sosiaalihuollon avopalvelut.

Vastaus on: ei tarvitse tehdä, sillä Avin ja Valviran ylläpitämään Valveri– rekisteriin voi merkitä vain sosiaalipalveluja tuottavat yritykset. Tähän pätee sama Avin perustelu, että sosiaalipedagogista hevostoimintaa laki ei katso sosiaalipalveluksi. Mitä etua rekisteriin kuulumisesta sitten olisi? Aiemmin mainittu mahdollisuus osallistua kunnan hankkimien kuntouttavien sosiaalipalveluiden tarjouskilpailuun sekä arvolisäverotuksellinen hyöty. Arvonlisäverolain (1501/1993) 37 §:n mukaan sosiaalihuoltona myydyn palvelun tai tavaroiden myynnistä ei suoriteta arvonlisäveroa. Näin on myös yksityisen sosiaalipalveluiden tuottamisen kohdalla. Arvonlisäverottomuuden edellytyksenä on, että palveluntuottaja on merkitty yksityisten palvelun antajien rekisteriin tai hän on tehnyt toiminnastaan ilmoituksen toimintakuntaan.

Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan aseman vahvistamisessa riittää siis työnsarkaa niin tunnettavuuden lisäämisessä, vaikutusten arvioinnissa kuin siinä, että toiminta katsottaisi lain ja kunnan päättäjien silmissä kuntoutukseksi.



Resilienssi - taipuu, mutta ei taitu

Ritva Mickelsson 6.3.2015

Meillä kaikilla on luontainen kyky selviytyä hyvin ja löytää sopeutumiskeinoja vaikeissakin tilanteissa. Tätä ”kykyä selviytyä” kutsutaan resilienssiksi. Resilienssin muodostavat nippu erilaisia käyttäytymis- ja ajattelumalleja sekä toimintatapoja, joita kaikkia voi kehittää edelleen. Sitä voisi ehkä kuvata sitkeydeksi, selviytymistaidoksi tai taidoksi palautua takapakeista. Ajatuksena on, että vahvistumme oppimalla vastoinkäymisistä.

Myönteisten voimavarojen merkitys korostuu vaikeina aikoina. Myönteiset tunteet lisäävät sitkeyttä ja selviytymiskykyä ja toimivat eräänlaisina ”reset-nappuloina”, joilla pääsemme takaisin normaalitilaan (mm. myönteisyys kumoaa negatiivisten tunteiden aiheuttamat sydän-verisuoni vaikutukset). Kun harjoitellaan keinoja tulla toimeen väkevien tunteiden kanssa, selvitään paremmin myös elämän suurissa kriiseissä: myönteiset ajatukset, myönteinen toiminta ja toisten apu auttavat selviytymään.

Sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa ovat läsnä ne tekijät, jotka korreloivat positiivisesti vahvan resilienssin kanssa:

1. Kyky säädellä tunteitaan myös painetilanteissa

Tallilla hevosten kanssa toimiessa opitaan lukemaan sekä hevosta että itseä ja siten ennakoida mahdollisia emotionaalisesti vaikeita tilanteita. Opitaan välttämään tilanteita, joissa mennään paniikkiin ja vältetään tunnemyrskyt. Hevonen rauhoittaa.

2. Impulssikontrolli
Hevosen suuri koko sekä ”fight or flight” –ominaisuus edellyttävät kykyä kontrolloida omia impulsseja sekä tekee toiminnasta ennakoitavissa olevaa ja hallittua. Opitaan myös keskittymään asiaan ja sulkemaan mieli turhilta impulsseilta.

3. Realistinen optimismi
Talliyhteisön vaihtelevissa tilanteissa kehittyy kyky tarkastella hätkähdyttäviäkin tilanteita realistisesti myönteisessä valossa. Tätä kykyä tukee etenkin sosiaalipedagogisen hevostoiminnan dialogisuus: asiat käsitellään keskustellen, yhteisiä kokemuksia jakaen ja yhteisymmärrystä luoden. Tätä voi tukea myös ratkaisukeskeisellä lähestymistavalla, jossa asiat palastellaan pienemmiksi välitavoitteita asettaen.

4. Kyky nähdä syy-seuraus-suhteita
Tallilla tapahtuvassa toiminnassa opitaan tarkastelemaan monipuolisesti. Jo pelkästään havainnoimalla hevosten laumakäyttäytymistä saadaan aikaan hyviä keskusteluja mm. vuorovaikutukseen liittyvistä syy-seuraus-säännöistä.

5. Pystyvyys
Talliympäristössä on sopivia tehtäviä ihan kaikille. Tämän myötä on mahdollista vahvistaa perusluottamuksen tunnetta sekä itseään että ympäristöään kohtaan. Pystyvyys luo uskoa omaan aikaansaamiskykyyn.

6. Empaattisuus
Eläimet tukevat taitoa ja tahtoa asettua toisten asemaan ja tunnetiloihin ja sitä kautta ymmärtää muita.

7. Uudelle altistuminen
Riskinotto, oman mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen lisäävät halua ja rohkeutta kokeilla uusia asioita, olla utelias ja edistää omaa henkilökohtaista ja ammatillista kasvua.



The greatest glory in living lies not in never falling,
but in rising every time we fall.
– Nelson Mandela -


Sosiaalihuoltolaki tulee – oletko valmis?

Seija Okulov

Uusittu sosiaalihuoltolaki astuu voimaan 1.4.2015. Sosiaali- ja terveysministeriö on järjestänyt lain muutoksesta laajan esittely- ja keskustelukierroksen eri paikkakunnilla ja pääsin osalliseksi asiasta Kuopiossa 5.-6.2. Joitakin kohtia uudistuneesta laista on syytä avata myös hevostoimijoille.

Ensinnäkin laissa on mielestäni – ja nyt nämä ovat vain minun omia tulkintojani sillä sosiaalityön taustalla, mistä on aikaa jo jokunen vuosi – kaksi oleellista ajatuksellista muutosta: laissa ehkäisevät toimenpiteet ovat vankasti etusijalla ja palvelujen tulisi entistä enemmän perustua asiakkaan yksilölliseen palveluntarpeen arviointiin. Palveluntarpeen arviointi tähtää siihen, että asiakkaan tarve pyritään täyttämään mahdollisimman normaalipalveluilla ja erityispalveluihin pitää olla todellakin erityinen tuen ja avun tarve. Esimerkiksi lastensuojeluasiakkaiden kohdalla palvelut on annettava niin, etteivät ne leimaa ja tee asiakkaasta ”erityistä” ja että palvelua pitää antaa riittävän ajoissa ennaltaehkäisemään painavampaa palvelun tarvetta. Tässä tietysti herää kysymys, että miten tämä lastensuojelussa voi olla mahdollista, kun se ei nytkään onnistu vaikka lastensuojelulaki vasta uudistettiin tätä ajatusta silmällä pitäen. Kunnissa resurssit tuskin tässäkään tilanteessa lisääntyvät.

Toinen mielestäni iso ajatuksellinen muutos on rakenteellisen sosiaalityön nostaminen esille lain soveltamisen ajatuksessa. Tarkoittaa, että asiakkaan elinpiirissä vaikuttavat tekijät tulee ottaa huomioon palvelun tarvetta arvioitaessa. Esimerkiksi, asuuko henkilö syrjäseudulla missä ei ole naapureita tai muita tukiverkostoja tai onko paikkakunnalla vapaaehtoistoimintaa, joka voisi tulla asiakkaan avuksi. Tässä haetaan siis yhteisöllisyyden merkitystä ihmisen arkielämässä. Tullaan aika lähelle sosiaalipedagogiikan ajattelua!

Mitä laki tarkoittaa sosiaalipedagogisen hevostoimijan kannalta? Ainakin sitä, että nyt on syytä tehdä itsensä ja asiantuntemuksensa tunnetuksi omissa verkostoissa ja erityisesti siihen suuntaan, joka päättää ehkäisevien palvelujen hankinnasta. Tähän vaikuttaisi nyt olevan hyvä tilaus, kun palvelun tarpeen arvioinnissa tulisi huomioida myös kolmannen sektorin ja yleensä laajasti kaikki paikalliset palvelujen tarjoajat. Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ei enää ole syytä olla vain lastensuojelun tai syrjäytyneiden nuorten ongelmien ehkäisemiseen tähtäävää toimintaa, vaan sille löytyy soveltamisen paikkaa ehkäisevänä palveluna laajemminkin; esimerkkinä vaikka vanhusten päivätoiminta, päiväkotilapset tai kehitysvammaiset. Ja tässä voi mukana olla myös luontohoivan (Green Care) ajatus.

Lain tarkemmasta sisällöstä löytyy tietoa Sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilta www.stm.fi ja aivan etusivulla on linkki ”uusi sosiaalihuoltolaki”. Erittäin seikkaperäinen paperi on Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi, missä kohta kohdalta kerrotaan kunkin lainkohdan perusteet.